tiistai 23. lokakuuta 2012

Salamannopeat muuttomiehet

Kun on valmistelemassa elämänsä kolmattatoista muuttoa, niin sitä luulisi omaavansa jo hieman rutiinia. Mutta enpä ottanut huomioon, että muuttopalvelun pojat olivatkin astetta tehokkaampia ja ehtivät pakata pahvilaatikoihin kaiken, mistä en kynsin hampain osannut pitää kiinni. 

Tällä hetkellä katselemme tv:tä kaikuvassa olohuoneessa, joka muistuttaa lähinnä akvaariota ilman verhoja ja mattoja. Olin etukäteen lajitellut tavaroita mielessäni jo viikkokausia niihin, jotka otetaan mukaan, niihin, joita ei oteta muttei heitetä roskiinkaan ja niihin, jotka voi heittää kaatopaikalle. Lopputulema on se, että oikeastaan kaikki tavarat näyttää lähteneen kohti Koreaa, oli kyseessä sitten tarpeelliset, tarpeettomat tai ei-toivotut tavarat. Niemen pojat eivät juurikaan käyttäneet omaa harkintaa tavaroita pakatessaan, vaan mukaan oli lähdössä mm. vessan roskakori ROSKINEEN; ehdin juuri ennen muuttolaatikkoon laittamista huomauttaa, että niitä roskia emme varmaan Koreassa tarvitse. Nyt myös huomasin, että aamulla keittämääni kahvia ei tullut juotua ja termari, johon sen kaadoin päiväkahveja varten, on hävinnyt. Enkä usko, että termaria siis tyhjennettiin välissä, joten kuuden viikon päästä saamme nauttia vielä ehtaa Juhla Mokkaa, mahdollisesti kuitenkin jo vähän haalenneena...


Muuttaa kaiken. Siis aivan kaiken.

Muuttopitsaa olimme sentään tajunneet tehdä eilen jääkaappiin. Maha nälästä kurnien totesimme, että pitsa nautitaan luultavasti kylmänä, koska mikro on lähtenyt. Miekkonen hoksasi kuitenkin, että kyllähän se uunissakin lämpiää, vanhan ajan tyyliin. Tosin kuuma pitsavuoka oli hankala ottaa uunista, kun kaikki patalaput ja -kintaat olivat kadonneet kaapista. Kuten ihan kaikki muukin tavara. Vessapaperia sentään oli jätetty pari rullaa, ettei ihan  tullut hätä käteen. Kirjaimellisesti. 

Lisäksi muuttolaatikoihin katosi nähtävästi myös esimerkiksi vessaharja (toivottavasti se ei mennyt samaan laatikkoon vaikkapa hiusharjan kanssa) sekä 76 euron edestä viisi- ja kymmensenttisiä, jotka juuri eilen laskimme ja lajittelimme muovipussiin pankkiin viemistä varten. No, onpahan ainakin eurovaluuttaa sitten pahan päivän varalle Koreassakin.

4 kommenttia:

  1. Mietin just pari päivää sitten, voiko kylmää kahvia lämmittää mikrossa. Uutta en jaksanut keittää ja edellinen kupillinen oli unohtunut liian pitkäksi hetkeksi pöydälle. Miksei voisi? En kuitenkaan kokeillut. Voitte ehkä kertoa vastauksen sitten kuuden viikon päästä. :D -Niina

    VastaaPoista
  2. Niina: kyllä sitä varmaankin lämmittää voi. Juominen voikin osoittautua vaikeammaksi! Mutta raportoin kyllä, että missä kunnossa se kahvi sieltä termarista löytyy :)

    VastaaPoista
  3. Löysin blogiisi Pink Bubblen sivulta. Muistan oman muuttomme 2,5 vuotta sitten. Meillä hääri tuolloin Grundellin poikia :) Muistan myös, kuinka ajelin pari viikkoa kaatopaikan, osto- ja myyntiliikkeiden, kierrätyskeskusten, tuttujen ja kodin väliä myyden, antaen ja hävittäen.
    Vaikkei meillä muutettu täysiä roskiksia, olivat pojat pakanneet jotain tosi mitätöntä tosi huolellisesti, ja se huvitti sitten purkaessa. Paljon muuta huvittavaa muutossa ei sitten ollutkaan. Paljon työtä, suuria tunteita ja isoa ikävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli suureksi onneksi pelastava "ei-ihan-kaatopaikalle-muttei-mukaankaan"-paikka, nimittäin vanhemmillani on kotona niin paljon varastotilaa, ettei yhden kolmion tavarat vielä tee tiukkaa. Joten sinne onneksi saimme sellaiset kalusteet ja muut, joita emme halunneet mukaan emmekä antaneet / heittäneet / myyneet pois. Muuten kyllä muuttui meidänkin asuntomme hetkelliseksi markkinapaikaksi, kun ostajia ramppasi ovesta sisään milloin mitäkin tuolia tai patjaa hakemaan :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...