torstai 30. toukokuuta 2013

Rumpusoolo!

Ihan rumpusoolosta ei sentään ollut kyse, mutta elämäni ensimmäinen esiintyminen rumpalina on kuitenkin nyt takana. Noin kuukausi sitten opettajamme ilmoitti, että alamme harjoitella laulamista jossakin tapahtumassa esiintymistä varten. Siitä lähtien olemme harjoitelleet maanantaisin ja tiistaisin tunnin-pari korealaisia kansanlauluja, joskin aika heikolla menestyksellä. On melko hankalaa lähteä opettelemaan täysin tuntemattomia (ja melko vaikeita) lauluja kuulematta niitä soitettuna. Eli me opettelimme laulamaan ainoastaan opettajan lauluesimerkin perusteella. Onneksi opettaja näyttäisi olevan hyvin musikaalinen, joten esimerkki sentään oli hyvä.

Valmistautumista pukuhuoneessa

"Miten tää rusetti oikein laitetaan??"

Laulamisen ohessa tarvittiin esitykseen myös kaksi rumpalia. Muutamien rummutuskokeiden jälkeen janggun ( 장구) ääreen istutettiin blogisti sekä vietnamilainen Roban. Rumpua soitetaan kahdella kädellä niin, että vasemmassa kädessä on nuijamainen kepukka ja oikeassa kädessä minikokoisen karttakepin näköinen puikko. Robanin kanssa meidän tuli sitten yhdessä sopia, miten rummutus hoidetaan. Se tietysti oli varsin mielenkiintoinen projekti, koska meillä ei varsinaisesti ole yhteistä kieltä lainkaan. Roban puhuu kyllä kohtuullisen sujuvaa koreaa, mutta se ei vielä auta kovinkaan paljon minua. 

Ammattilaiset vauhdissa. Tässä on soitettavana tiimalasin mallinen janggu-rumpu, jollaista itsekin rummutin esiintymisessämme.

Itse esitys oli siis eilen Happy Together -festivaaleilla Gangneungin Dano-kulttuurikeskuksella. Festivaali koostui lähikaupunkien (Donghae, Samcheok, Sokcho, Yangyang) kulttuurikeskusten esiintymisistä, joten valtaosa osallistujista oli maahanmuuttajia, lähinnä Kaakkois- ja Etelä-Aasian maista. Osallistujien määrän liikkuessa sadoissa, näin itseni lisäksi yhden ainoan länsimaalaisen, eli englantia ei näissä pippaloissa paljoakaan puhuttu, paitsi ehkä filippiiniläisittäin. 

Eturivissä istuivat kunniavieraat. Harmaapäinen herra on meidän kulttuurikeskuksemme johtaja.

Nämäkin kuorolaiset olivat tainneet treenata kuukauden jos toisenkin.

Oma esiintymisemme oli siis kuorolaulua rummutuksen tahtiin. Pukeuduimme korealaisiin kansallispukuihin hanbokeihin (한복) ja lauloimme kolme korealaista laulua; joku, jonka nimeä en muista, mutta kutsuimme sitä amurjong kurotsi:ksi aloitussanojen mukaan, lisäksi listalla oli Toraji sekä kaikkien korealaisten lemppari Arirang. Esimerkki siitä, miltä sen olisi ehkä pitänyt näyttää ja kuulostaa, löytyy täältä. Todellisuus taisi kuitenkin olla hieman karumpaa kuultavaa.
Onneksi valitettavasti esiintymisestä ei ole videota tai edes kuvia, sillä koko porukkamme oli esiintymislavalla yhtä aikaa. Muiden esiintyjien show'sta ehdin kuitenkin napata satunnaisia otoksia ja sainpa videonkin kuvattua festivaalin alkajaisiksi esiintyneistä rumputaiteilijoista. He taisivat kuitenkin olla ihan korealaisia ja harjoitelleet enemmän kuin muutaman tunnin tätä esitystä varten. 






Festivaalin lopuksi kaikille osallistujille jaettiin erilaisia palkintoja ja pidettiin myös arpajaiset. Arpajaisten palkintoina oli mm. lahjakortteja, polkupyöriä sekä pahvilaatikkoja täynnä ramen-nuudeleita. Itseäni ei arpaonni suosinut, mutta tulipa harjoiteltua korealaisia numeroita, kun arpalippu kädessä yritin miettiä, miten oma numeroni (nro 54) sanotaan koreaksi ja mitä  lukuja kuuluttaja kulloinkin mikrofoniin huuteli. Juhlat olivat hauskaa vaihtelua arkeen ja epävirallinen tapahtuma tutustutti meitä kielikurssilaisia paremmin toisiimme. Kun oma korean kielitaitoni ulottuu vasta aivan alkeisiin, en juurikaan saa keskustelua muiden kanssa aikaiseksi, mutta hyvin minusta pidettiin huolta. Aina, kun jotain tärkeää oli menossa, kuului jostain "onni!" (tarkoittaa koreaksi isosiskoa), ja joku kaappasi kädestä kiinni ja kiikutti minut oikeaan paikkaan. Eli hyvin päivästä selvittiin kielipuolenakin.

Tytöt odottelemassa lavalle pääsyä takahuoneessa

tiistai 28. toukokuuta 2013

Luolailua Cheongokissa

Sunnuntaina päätimme lähteä verryttelemään vuorikiipeilyn kipeyttämiä lihaksia Donghaessa sijaitsevaan Cheongokin kalkkikiviluolaan. Luola sijaitsee kätevästi aivan Donghaen keskustassa, joten se on suosittu turistikohde ympäri vuoden.

Luolaan mentäessä saimme kypärät matkaan, ja ne osoittautuivatkin varsin tarpeellisiksi molempien kolautellessa päätään toistuvasti kiviseiniin. Luola ulottuu yhteensä 1400 metrin pituuteen (horisontaalisesti), mutta vain osa luolasta on avoinna turisteille. Sisällä on melko helppo kulkea, sillä koko reitti on tehty portaikoista ja kävelysilloista. Osassa luolaa kulkureitti on melko ahdas ja käytävää pitääkin kulkea vähintääkin kumarassa tai jopa kyykyssä, mutta mikäli ahtaammat osiot eivät kiinnosta, voi ne myös kiertää väljempien vesien kautta. Luola on valaistu erivärisillä lampuilla, jotka korostavat kauniisti kivien jännittäviä muotoja. Nähtävillä on yli kaksikymmentä erilaista kivimuodostelmatyyppiä, mukaan luettuna stalaktiitteja, stalagmiitteja sekä kalkkikivipilareita. Lisäksi siellä täällä on pieniä puroja sekä lammikoita, joiden solina luo tunnelmallista taustaääntä (tai aiheuttaa akuutin vessahädän). 

Kuvia oli melko hankala ottaa hyvin vähäisestä valosta johtuen, mutta tässä kokoelma parhaiten onnistuneista otoksista:

Puikkomuodostelmia nousi myös alhaalta ylöspäin

Kalkkikivipylväitä

"Valuvat" kivet muodostivat hauskoja kierteitä ja kangasmaisia laskoksia


Verhomuodostelmia
Luolaston kulkuväylät oli ilmeisesti mitoitettu korealaisille turisteille









Reitin lopussa oli vielä näyttely sisältäen erilaisia poikkileikkauksia. Kuten niin usein korealaisissa museoissa, näyttelyissä ja nähtävyyksissä, niin myös täällä suurin osa teksteistä oli ainoastaan koreaksi. Vain satunnaisia otsikoita tms. oli käännetty myös englanniksi.

Luolailun jälkeen lähdimme Donghaen keskustaan etsimään itsellemme lounaspaikkaa. Pienen kävelylenkin jälkeen päädyimme pikkuruiseen ravintolaan, jossa ravintolasalin virkaa toimitti parin-kolmen pöydän kokoelma olohuoneessa, ja sisään mennessämme mummu ja pappa heräilivät viereisestä huoneesta nokosilta television äärestä. Ruokalistaa tutkailtuamme valitsimme lounaaksi dakdoritangin (닭도리탕), joka on siis kanakeittoa kasvisten kera tulisessa ja makeassa liemessä. Mummun saatua tilauksemme hän kävi vielä herättelemässä torkkuja jatkanutta pappaa, joka hyvin vastentahtoisesti lähti lopulta ulos. Hetken kuluttua pappa palasi mukanaan kaupasta hakemansa kana, joten mummukin pääsi lopulta ruoanlaittoon. 

Etualalla olevat pähkinät oli marinoitu jossakin tahmeassa ja maistuivat makealle.

Tarjolla riisin lisäksi ainakin papuja, pähkinöitä, kimchiä, retikkaa. Lisäksi muita, tuntemattomaksi jääneitä kasviksia katkarapujen ja anjoviksen kera.

Keitossa on makeantulisessa kastikkeessa kiehuneita kananpalasia, perunaa sekä sipulia.

Nälkäinen ruokailija odottaa puikot valmiina asennossa: "ota nyt ne kuvat jo!"
Tämä oli uusi tuttavuus panchanien joukossa. Papuja ja kuivattua anjovista.
Keitto tuotiin pöytään lopulta useiden herkullisten panchaneiden kera, ja itse pääruoka suorastaan räjäytti pankin maullaan. Keiton liemi oli sakeaa, makeaa ja sopivan tulista kanan ollessa pilkottuna suuriksi ja mehukkaiksi paloiksi perunoiden ja sipulin joukkoon. Dakdoritang oli kertakaikkiaan niin maukasta, että resepti lähtee kokeiluun ruokablogin puolelle heti, kun vain saan kaupasta haettua kokonaisen kanan. Nam!!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Puhtaasti korealainen

Tapahtui kielikurssilla: tapasin pari kuukautta sitten kielenopiskelun parissa filippiiniläisen tytön, joka oli noin kuukautta aikaisemmin muuttanut koreaan asumaan aviomiehensä kanssa. Kysyessäni, onko aviomies korealainen, vastasi tyttö ylpeyttä äänessään: "yes, he is korean. Pure korean". Vastaus oli mielestäni yhtä aikaa sekä huvittava että tyrmistyttävä. Vai voisitko itse kuvitella kuulevasi vastaavaa suomalaisista? "Mieheni on puhdasverinen suomalainen" -lausahdus toisi ainakin omaan mieleeni kammottavat kuvat 40-luvun kallonympärysmittauksista sekä muista arjalaisrodun arvioimiseen käytetyistä toimista. 

Mutta "pure korean" tarkoittanee korealaisille paljon muutakin, kuin pelkästään suoraviivaista geeniperimää. Tulee muistaa, että vuosina 1910-1945 korealaiset olivat japanin miehityksen alaisena, ja osana tätä miehitystä japanilaiset pyrkivät tuhoamaan koko korealaisen kulttuuriperimän japanilaistamalla Korean kansalaiset. Korean kielen käyttö oli ankarasti kiellettyä, korealaisten nimet muutettiin japanilaisiksi, uskontoon liittyviä symboleja häväistiin sekä maata otettiin Japanin valtiolle. Kun korealainen kieli ja kulttuuriperimä kuitenkin selvisi kaikesta tästä ja vuosikymmenten saatossa Korea nousi köyhyydestä maailman menestyneiden talousvaltioiden joukkoon, on ymmärrettävää, että omaa taustaa ja perimää vaalitaan aarteen tavoin. Mutta silti jäin miettimään, miltä sanapari puhdasverisistä korealaisista mahtaa tuntua nuoresta filippiiniläisvaimosta; jos perhe ja suku jatkuvasti korostaa korealaisen perimän hienoutta, alentaako se samalla uuden perheenjäsenensä taustan ja perimän vähemmän arvokkaaksi?

Tytöt viettämässä päivää rannalla. Eksoottisen ulkomaalaisen kuvattavana oleminen oli selkeästi mieluisaa puuhaa.

Riina kirjoitti omassa blogissaan ruotsalaisekonomien tutkimuksesta ja Washington Postissa julkaistusta "rasismikartasta". Kyseisessä kartassa Etelä-Korea loistaa varsin punaisena kertoen karua kieltä korealaisten ennakkoasenteista ulkomaalaisia kohtaan. Jäin pohtimaan rasismikysymystä sekä korealaisten asenteita. Kuten jo aikaisemminkin olen blogissa maininnut, on Etelä-Korea väestöltään maailman toiseksi homogeenisin valtio heti pohjoisnaapurinsa jälkeen. Tästä johtuen ulkomaalaisia ei näy etenkään suurten kaupunkien ulkopuolella kovinkaan paljon, mikä osaltaan aiheuttanee kiinnostusta, mutta myös epäluuloja "ulkopuolisia" kohtaan.

Aihepiiri on viime vuosina paljon esillä erityisesti Koreassa asuvien amerikkalaisten opettajien keskuudessa. Tämän videon julkaiseminen aiheutti amerikkalaisissa vastareaktion, ja nykyään pikaisella googletuksella voi netistä löytää mitä seikkaperäisempiä ja melko vastenmielisiäkin foorumeja amerikkalaisten mielipiteistä korealaisia kohtaan (linkki johtaa amerikkalaisen ylläpitämään blogiin, jossa korealaiskanavan esittämä video on nähtävissä. Kiinnostuneiden kannattaa katsoa myös  toinen sivuilla oleva video, joskaan henkilökohtaisesti en ota kantaa ko. blogin sisältöön ja sen todenperäisyyteen). Eräs kiistan aihe on vaatimus ulkomaalaisten opettajien terveystarkastuksesta, jonka tulee sisältää myös HIV-testi. 

Korealaisten asenne amerikkalaisia kohtaan johtunee sekin historiasta, mutta varmasti myös useista Koreassa sijaitsevista USA:n tukikohdista, suuresta amerikkalaissotilaiden määrästä sekä satunnaisista sotilaiden tekemistä rikoksista (lähinnä pahoinpitelyjä ja raiskauksia). Ei ole lainkaan tavatonta, että korealaisnaisen seurassa nähty amerikkalaismies (tai kuka tahansa länsimaalaisen näköinen mies) saa osakseen hyvin negatiivista kohtelua korealaisten miesten toimesta. Toisaalta kuitenkin korealaismiehet hakevat vaimoja Kaakkois-Aasian maista täysin avoimesti ilman, että näitä suhteita arvostellaan sen kummemmin. 

Itse kuitenkin arvioisin amerikkalaisten tilanteen olevan varsin hyvällä tolalla. Sen sijaan afrikkalaistaustaiset sekä Kaakkois- ja Etelä-Aasian maista tulevat muuttajat kohtaavat valitettavasti paljon negatiivisempia asenteita. Vaikka maa kärsii suoranaisesta työvoimapulasta, ei ulkomaalaisten ole kovinkaan helppoa saada tarvittavia lupia ja asiakirjoja maahanmuuttoa ja työntekoa varten. Ne onnekkaat, jotka onnistuvat jollain tavoin viisumin ja työluvan itselleen haalimaan, saavat toisinaan osakseen valitettavan alentavaa kohtelua. 

Omakohtaiset kokemukseni ovat kuitenkin aivan toista maata. Suomi nauttii varsin hyvästä maineesta ja korkeasta arvostuksesta korealaisten keskuudessa, josta syystä tunnen välillä olevani korealaisille ystävilleni suorastaan ylpeyden aihe, jota esitellään ystäville mielellään ja suureen ääneen. Suomalaisuus herättää korealaisissa vilpitöntä kiinnostusta ja samalla ylpeyttä ja onnellisuutta siitä, että juuri me suomalaisina olemme tulleet asumaan Etelä-Koreaan. Kun vielä kehaisemme maan ruokaa, luontoa ja ihmisiä, ovat korealaiset sulaa vahaa käsissämme.

Tämä iloisen ja kohteliaan nuoren miehen valokuvamalliksi pääsin perjantaina viettäessäni päivää rannalla seuranani korealainen koululaisryhmä.

Jos sitten toisinaan taksi ei minua poimikaan kyytiin tai kaupassa mummo tuijottaa minua pitkään nenänvarttaan pitkin, ajattelen sen johtuvan enemmänkin kielimuurista ja hämmennyksestä, kuin suoranaisesti rasismista. En jaksa uhrata ajatuksiani sille, mitä jonkun satunnaisen vastaantulijan ilme mahtoi tarkoittaa, tai oliko kadulla huudettu kohteliaisuus sittenkin ironisesti heitetty puukko. Omien kokemusteni perusteella korealaiset ovat vallan ystävällisiä, kiinnostuneita ja vieraanvaraisia meitä kohtaan. Esimerkkinä vaikkapa viime viikolla tapaamani teinipoika, joka pitkällisen rohkeuden keräämisen tuloksena lopulta uskaltautui kysymään lupaa ottaa minusta valokuva. Luvan saatuaan hän kehui moneen kertaan "very beautiful, very beautiful" ja oli silminnähden ilahtunut ottamastaan kuvasta. Tai kun perjantaina istuimme ystävien kanssa kulmakaupan edustalla, tuli korealainen mies kahden pikkupojan kanssa kertomaan englanniksi "i love you" ja kävi ostamassa meille kaupasta viisi jäätelöä. Tai aikaisemmin tapaamamme ravintolanomistaja Chan, jonka kalaravintolasta kerroin aikaisemmin täällä. Tai ystävämme Eric, joka edelleen muistelee tarjoamaamme suomalaista päivällistä lämmöllä ja kertoo aika ajoin, miten se on ollut hänen perheelleen yksi ikimuistoisimmista ja arvostetuimmista kokemuksista. 

Itse haluan olla liikkeellä avoimin mielin, hymyssä suin ja positiivisella asenteella, sillä olen varma, että myös korealainen metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan!

lauantai 25. toukokuuta 2013

Kalliolle, kukkulalle ja Odaesan-vuorelle

Aamulla kello herätti pilviseen säähän, mutta me suuntasimme aamupalan jälkeen autolle ja ajelimme kohti Yangyangia läheiselle Odaesan-vuorelle ja sen kansallispuistoon. Pilvien päällä  mutkaisia vuorenrinteitä ylös ajellessa huomasimme auringonkin hymyilevän mukavasti vuorenrinteille. Vuoristossa on useita retkeilyreittejä kaikentasoisille kiipeäjille, itse päätimme aloittaa "kevyesti" neljän kilometrin kapuamisella kohti Noinbong Peakia. Parkkipaikalla seurasimme huvittuneina, kun busseista purkautui yhä enemmän ja enemmän eläkeikäisiä vuorenvalloittajia mitä mielikuvituksellisimmissa kiipeilyvarustuksissaan. Itsehän olimme varustautuneet kiipeämiseen ulkoiluhousuilla, t-paidalla, lenkkareilla sekä eväsbanaanilla ja pullollisella vettä. Mummut ja papat sen sijaan lähtevät retkelle vähintäänkin paitsi vaelluskengissä, myös vaellushousuissa, vaellustakissa ja teknisessä aluspaidassa huivin, aurinkolipan tai mieluiten tarkoituksenmukaisen retkeilyhatun voimin ja selässään heillä on reput, joissa roikkuu lukematon määrä erilaisia lenksuja, hihnoja ja renkuloita, päässään vaelluslasit ja kädessä ehdottomasti teleskooppivaellussauvat. Reppu on pakattu täyteen eväsbokseja täynnä riisikakkupötkylöitä, porkkanoita ja kurkkuja, mustekalaa, sojua ja makkolia ja varmasti myös jokapäiväistä kimchiä. Suurin osa vaeltajista lienee korealaisia turisteja, ja joka viikonloppu Soulista matkaa vähintäänkin kymmeniä bussilastillisia vuorille halajavia kaupunkilaisia. 

Matkaan lähdettiin leppoisasti kauniin laakson reunaa kulkevaa polkua pitkin. Polku kuitenkin jyrkkeni nopeasti ja pian saimmekin kiivetä jo kapenevaa polkua ja kiviportaita ylös. Muutaman sadan metrin alkulämmittelyn jälkeen alkoivat varsinaiset portaat, joita takaisintullessa laskimme olleen 716, eivätkä ne toki olleet mitenkään loivassa rinteessä tai pienillä askelmilla, vaan aina kolmenkymmenen portaan välein jouduimme pysähtymään tasanteelle haukkomaan henkeä ja pyyhkimään ohimoilta valuvaa hikeä. Samalla saimme pientä jutunjuurta aikaiseksi myös samaan suuntaan kiipeävien pappojen kanssa.

Alkumatkasta homma näytti ihan leppoisalta laaksomeiningiltä. 

Väkeä oli liikkeellä paljon, ja laaksossa joku suurempi porukka keräili kasveja tai juuria sinisissä liiveissään

Kielojen lisäksi vastaan tuli myös paljon koivuja. Tosin ihana kielontuoksu vaihtui tuossa tuokiossa vähän vähemmän ihanaan, mutta ah, niin kotoisaan sianpas**n hajuun. Ihmettelimme syytä, kunnes joku kanssavaeltaja osasi kertoa rinteillä asustavan runsaasti "vuoristosikoja" (mountain pigs)

Rappuset ottivat koville, mutta otti selvästi muillakin. Pro-kiipeäjätkin joutuivat tämän tästä hengähtämään porrastasanteilla.

Tasaisin väliajoin reitille oli pystytetty infotolppia, joissa mm. luki paikan sijaintikoodi, korkeus, matka sekä pelastushelikopterin puhelinnumero hätätilanteiden varalta. 

Portaikon jälkeen alkoi vihdoin tositoimet, kun maasto pysyi jyrkkänä, mutta portaat vaihtuivat jälleen kiviporrasaskelmiksi ja hiekka jalkojen alla epäilyttävän liukkaaksi. Lopulta selvitimme kiviporrasaskelmat ja saavuimme hieman loivempaan maastoon. Loppumatka osoittautukin helpommaksi maastoksi polun kiemurrellessa vuorenrinteellä puiden katveessa. Vielä ennen piikkiä oli edessä 250 metrin kiipeäminen jyrkkää kivikkoa, jonka jälkeen vihdoin saavuimme uupuneina vuorenhuipulle. Kirkkaana päivänä piikiltä on mahdollista nähdä merelle asti, mutta tänään allamme levittäytyvä pilvipeite esti kauneimmat näkymät ja saimmekin vain arvailla, millainen näkymä paremmalla ilmalla olisi ollut vastassa.

"Oikeesti. Otithan sä sen pelastuskopterin puhelinnumeron muistiin?" Piikkipaikka sijaitsi 1338 metrissä, ja olo oli melkoisen helpottunut päästessämme perille.

Vuorenvalloittaja poseeraamassa kavereille.

Tämän korealaisemmaksi ei meininki juurikaan mene; varusteurheilun juhlaa ja kännykät kädessä joka iikalla. Osa otti huipulta videopuhelun kotiin näyttääkseen maisemia. Sojupulloja ei sentään ihan huipulla näkynyt, vaikka polun varressa saimmekin useampia ryyppytarjouksia piknikkiä viettäviltä vaeltajilta.

Huipulla istuskellessamme tutustuimme gangnamilaiseen pappaan, joka 65-vuotiaana oli vielä täysin voimiensa tunnossa ja kiipesi vuorelle täysin ongelmitta. Juomapullosta löytyi sentään paikallista dopingia eli ginseng-juomaa. Pappa halusi välttämättä jakaa omat eväänsä kanssamme, joten saimme banaaniemme lisäksi nauttia sekä kurkusta, porkkanasta että aina niin maistuvasta (not) riisikakkupötkylästä. Evästauon jälkeen oli vielä edessä matka takaisin, vaikkakin tiesimme sen sujuvan huomattavasti helpommin kuin ylöspäin kiipeämisen. Kun sitten myöhemmin saavuimme parkkipaikalle, oli molemmilla tuliaisina paitsi mukavasti ruskettunut naama, myös hervottomasti tärisevät reisi- ja pohjelihakset. Yhteensä kahdeksan kilometrin matkaan kului taukoineen noin kaksi ja puoli tuntia, joten reitti oli varsin sopivan mittainen. Vaihtoehtoja riittää aina kymmenkilometrisiin kiipeämisiin asti, mutta itse totesimme tämän riittävän yhden aamupäivän retkeksi. 

Gangnamin pappa. 

Huipulla maisemista nautti lisäksemme myös raitaturkkinen orava

Pilvet tekivät maisemasta usvaisen, mutta näköala oli siitä huolimatta todella kaunis.

Ja sitten takaisin alas...

Viikonloppuun on kuulunut suomitunnelmia paitsi Odaesanilta löytyneiden kielojen ja koivujen parissa, myös yllättävässä kohtaamisessa amerikkalaisen perhokalastajan kanssa. Gangneungissa asuva amerikkalainen ystävämme harrastaa perhokalastusta ja järjestää kalastusmatkoja myös ulkomaalaisille Gangwon-do:n alueella. Tänä viikonloppuna hänellä oli asiakkaanana amerikkalainen Tom, joka oli työmatkansa ohessa innostunut viettämään viikonlopun perhokalastuksen parissa. Tom oli matkannut Koreaan Suomesta, jossa hän on asunut viimeiset 22 vuotta, ja yllätykseksemme saimmekin käydä pitkät keskustelut täysin sujuvalla suomen kielellä hänen kertoessaan työstään, perheestään ja kalastusharrastuksestaan. Tom oli itse asiassa ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Gangneungissa tapaamamme henkilö, kenen kanssa olemme puhuneet suomea. 

Perjantai-iltana poikkesimme myös katsomassa läheisen Kwandongin yliopiston iltabileitä, joissa kuuleman mukaan oli esiintymässä myös kuuluisa K-pop -tähti. Itse tähden esiintymistä emme jaksaneet odottaa, mutta saimme kuitenkin nähdä lukuisten opiskelijaryhmien tanssi- ja lauluesityksiä, jotka jäljittelivät enimmäkseen kuuluisia korealaisia poptähtiä ja heidän tanssirutiinejaan. Tytöt olivat oikein nättejä ja hameet varsin lyhyitä, mutta itse tanssiesityksen parissa olisi ehkä voinut vielä viettää muutaman harjoitustunnin lisää. 

Esiintymislavalla vuorossa tanssityttöjä, mutta katsojat taisivat jo odottaa sitä varsinaista poppitähteä.

Oli kuitenkin hauska huomata, miten innokkasti korealaiset opiskelijat olivat valmistelleet esityksiä ja miten paljon kyseisiä ryhmiä tapahtumaan oli saatu esiintymään. Tanssiesitysten lisäksi tapahtuman vetonauloina olivat lähinnä edullinen alkoholi- sekä ruokavalikoima, mutta myös muutamia  hauskoja pelejä, kuten naulanlyöntiä oli vieraille tarjolla.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Viikonlopun ratoksi...


Mikäli korealainen haluaa hämmentää suomalaisen, voi sanoa esimerkiksi, että "sinulla on aivan uskomattoman pieni naama". Tässä vaiheessa suomalainen jää miettimään, että olikohan tämä sittenkään kohteliaisuus...? Ja jos suomalainen haluaa aiheuttaa hämmennystä korealaisessa, voi tilata baarissa vaikkapa Oettingerin Hefeweizen -vehnäoluen, sana kun sisältää kaikki ne korean kielestä puuttuvat kirjaimet kuten F:n, W:n ja Z:n. Siinäpähän sitten baarimikko kakistelee juomia pöytään tuodessaan :)

(En muuten suosittele vehnäoluen tai oikeastaan minkään muunkaan oluen ystävälle. Ei ollut yhtään hyvää.)

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Vihreää

Kun on lämpöä, aurinkoa ja sadetta sopivassa suhteessa, alkaa joka paikka vihertää. Olen kaivannut tomaatteja, porkkanoita ja uusia perunoita, mutta josko niitä ei sitten pursuilekaan kauppojen hyllyillä, niin vihreää riittää sitäkin enemmän. Joka paikassa. On lehtisalaattia,  romainesalaattia, lehtikaalia, kiinankaalia, ruohosipulia, pinaattia, shisho-lehtiä, purjoa ja niin edespäin. Pikkuisia taimia myydään joka kaupan edustalla (myös tomaattia) joten kasvisten suhteen kannattaakin luottaa enemmän omatoimisuuteen kuin kaupan valikoimaan.

Ja kuten jo aiemminkin olen tainnut mainita, korealaiset käyttävät jokaisen liikenevän maatilkun kasvisten viljelyyn. Aivan sama, onko kyseessä yleinen puisto keskellä Soulia, autokorjaamon parkkipaikan reunus tai kerrostalon portinvartijan koppi. Jos siihen paistaa aurinko, siinä kasvaa salaatti. 


Soulin Insa-dongin kävelykadun puistonpenkkiin oli jätetty pieni kolonen salaatille. Tiedä sitten, kellä ravintoloitsijalla on näihin kasvustoihin käyttöoikeudet, mutta itse ainakin haluaisin kuvitella  omalta lautaseltani löytyvien lehdyköiden olevan peräisin jostain muualta... vaikka ihan kasvimaalta.

Kerrostalomme talkkarilla / porttivahdilla oli omat lehdet kasvamassa.

Kaikki ämpärit ja kukkaruukut valjastetaan hyötykäyttöön

Styroksilaatikotkin käyvät mainiosti

Noooo, kyllä tähänkin pari riviä mahtuu kasvamaan...

Päivän löytö: metsämansikka! En kyllä uskaltanut syödä. (Blogistin päivitys: nyt kun tarkemmin tätä katsoo, niin en olekaan enää varma mansikasta...niitä oli kyllä useampia, monet ihan mansikan näköisiä ja lehdet ja kukat ja kaikki, mutta ehkä ei sittenkään... Hyvä etten maistanut :D)

Salille lähtiessä päätin "oikaista" asuntomme ja kuntosalin välissä olevan kukkulan yli. Kukkula on rakennettu aivan tupaten täyteen erilaisia tönöjä, joiden välissä mutkittelee porrassokkelo. Varsinaisesti oikaisemisesta ei kuitenkaan voine puhua, nimittäin nyt neljättä kertaa samaa kukkulaa ylittäessäni en vieläkään päässyt kerrasta perille, vaan joka kerta eksyn päätyen useamman kerran umpikujaan. Portaiden nouseminen käy kuitenkin mainiosti alkulämmittelystä, etenkin, kun ulkona elohopea kiipeää jo hellelukemien tuolle puolen. Eksymisen suuri todennäköisyys tuo vähän lisäjännitystä peliin, ja matkan varrella tulee napsittua myös hauskoja kuvia. Kukkulalla asustaa muuten myös useampi kukko, sen verran moniäänisiä kiekaisuja kantautui suljettujen porttien takaa...

"tästä ylös ja oikealle...vai vasemmalle...ja pää alas, varo sähkölankoja!"

"...ei tässä kyllä viimeksi ollut tuollaista punaista taloa..."

"...nää portaat menee kyllä suoraan jonkun puutarhaan..."

Muutaman U-käännöksen jälkeen oikea reitti kuitenkin löytyi. Ja niin saavuin salille jo sopivasti valmiiksi hikisenä ja väsyneenä, miettien, että josko sitä vain lähtisi suosiolla takaisin kotiin...  Löytyipä matkalta kuitenkin aihetta myös viikon niksinurkkaan:

Jos ulkoseinät kaipaavat maalausta, mutta et varsinaisesti ole oman elämäsi remonttireiska, niin kasvata kätevä viidakko talon ympärille (en halua edes ajatella, millainen eläintarha kyseisesssä viidakossa mahtaa asustaa...)!
Lopuksi haluan kiittää suuresti kaikkia Supersaverin kilpailussa blogiani äänestäneitä. Tiukka loppukiri ei kuitenkaan riittänyt voittoon, vaan tällä kertaa on tyytyminen hopeasijaan. Olen kuitenkin erittäin otettu suuresta äänimäärästä, joten kiitokset, 고맙습니다, kaikille! Lopulliset tulokset ovat nähtävissä täältä

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...